Korkeakouluharjoittelija, Asiakirjahallintapalvelut



Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 14 000 opiskelijaa, 400 professoria ja yli 5000 työntekijää, jotka edustavat yhteensä yli 120 kansalaisuutta. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Asiakirjahallintapalvelut on Aalto-yliopiston lakipalveluissa toimiva tiimi, joka vastaa monipuolisesti yliopiston tietoon ja kulttuuriperintöön liittyvistä tehtävistä sekä kirjaamo- ja arkistopalveluiden toiminnasta.
Haemme nyt asiakirjahallintapalveluihin kahta
KORKEAKOULUHARJOITTELIJAA
Harjoittelussa perehdyt yliopiston asiakirjahallinnan toimintaan käytännön kautta. Tehtäviä voidaan osin painottaa harjoittelijan kiinnostuksenkohteiden mukaan.
-
Aalto-yliopiston kuva-arkiston osalta tehtäviisi kuuluu digitoitujen av-aineistojen käsittely ja kuvailutietojen täydentäminen sekä ylipäänsä av-aineistojen digitointi-, tallennus- ja luettelointiprosesseihin tutustuminen.
-
Muun arkistoaineiston osalta tehtäviisi kuuluu mm. paperiasiakirjakokonaisuuksien seulonta, tarpeettomien aineistojen hävittäminen sekä säilytettävien aineistojen järjestäminen, suojaaminen ja luettelointi yliopiston arkistonhoitajien ohjauksessa. Yliopiston arkistokokoelmat sisältävät asiakirja-aineiston lisäksi sekä esineitä että kuva- ja piirustusaineistoja.
-
Kirjaamon tehtävien kautta pääset tutustumaan yliopiston asiakirjahallinnan ohjaukseen, automatisoituihin dokumentinhallinnan prosesseihin sekä tallentamaan asiakirjoja yliopiston asianhallintajärjestelmään tiedonohjaussuunnitelman mukaisesti.
-
Halutessasi pääset harjoittelun aikana kirjoittamaan yhdestä Aalto-yliopiston yksityisarkistosta tai muusta aineistokokonaisuudesta lyhyen kuva-aineistoilla täydennetyn artikkelin, joka julkaistaan arkiston verkkosivuilla osana arkiston kokoelmakuvauksia.
Palkallinen harjoittelu on neljän kuukauden mittainen välillä 1.5.–31.8.2025. Ensisijainen työskentelypaikka on Otaniemen kampuksella Espoossa, mutta harjoitteluun voidaan sisällyttää jonkin verran myös etätyötä tehtävien niin salliessa.
Työharjoitteluun valittavilta opiskelijoilta edellytetään:
-
Alalle soveltuvia keskeneräisiä korkeakouluopintoja (erityisesti historia-aineet, informaatiotutkimus, arkistoalan-opinnot)
-
Kiinnostusta asiakirjahallinta- ja arkistoalan tehtäviin, alan käytänteisiin ja alaa koskevaan lainsäädäntöön
-
Oma-aloitteisuutta, itsenäistä ja tarkkaa työotetta, kykyä priorisoida sekä hyviä yhteistyötaitoja
-
Hyviä tietoteknisiä taitoja
Lisätietoja antaa asiakirjahallinnan päällikkö Susanna Kokkinen, susanna.kokkinen(at)aalto.fi.
Tiimin toiminnasta löydät lisätietoja verkkosivuiltamme Aalto-yliopiston asiakirjahallintapalvelut | Aalto-yliopisto.
Lähetä hakemuksesi keskiviikkoon 9.3.2024 mennessä alla olevan linkin kautta. Liitä hakemukseesi liitetiedostoina CV ja avoin hakemuskirje.
More about Aalto University:
Aalto.fi
youtube.com/user/aaltouniversity
linkedin.com/school/aalto-university/
www.facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity
twitter.com/aaltouniversity
To view information about Workday Accessibility, please click here.
Please see more of our Open Positions here.