Kesiviikkona verkossa jaettiin paljon tarkasti ja hiukan kipeästikin maaliin osuvaa Tuija Siltamäen kolumnia Joskus on rohkeinta olla tekemättä mitään. Sen premissin voi tiivistää siihen, että lopputulosta paljon tärkeämpää vaikuttaa olevan itse tekeminen, jonka kiireestä johtuvaa lopputulosta korjataan sitten tekemällä lisää. Kuulostaa ikiliikkujalta, jolla saadaan kroonisesti kalenterit täyteen kaikille joka kvartaaliksi jo ennen kuin se alkaa.

Työpäiväkokemuksen kannalta jatkuva kiire ja henkilökohtainen resurssipula eivät luonnollisesti ole työntekijän kannalta hyvä asia, mutta ei se sitä ole myöskään yrityksen kannalta. Kiireen yksi syvimmistä ongelmista on organisaatiota läpileikkaava jatkuva selviytymistila, jota paikataan tekemällä enemmän ja kovemmin, mutta ei juurikaan viisaammin tai paremmin. Kognitiivisten kykyjen ollessa jatkuvasti käytössä ylärajoilla, on lopputuloksena usein suurimmaksi osaksi vain oireiden hoito. Samalla itse tauti pahenee tai ei ainakaan parane. Huonoja prosesseja, uusia viisaampia työtapoja, asiakaskokemusta, pahimmassa tapauksessa itse tuotetta tai palveluakaan ei juuri ehditä kunnolla kehittämään. Koska kiire ja tärkeä tekeminen.

Teemmekö oikeita asioita oikein?

Kiireen keskellä täytyy pysähtyä miettimään syitä miksi näin on. Jokaisen itse, mutta erityisesti myös kaikkien esimiesten ja tiiminvetäjien. Oikeita kysymyksiä ovat teemmekö oikeita asioita ja jos, niin teemmekö ne viisaasti. Ensimmäiseen kysymykseen vastaus toivottavasti on useimmiten kyllä, ja jos ei, niin sen ratkaisemiseen kannattaa kiinnittää kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin resurssit.  Tämän jälkeen on aika miettiä miten itse työn tekemistä tapoja voisi parantaa niin, että samalla kun kiireen normi purkautuu, tuottavuus ja työhyvinvointi paranevat. Tähän prosessiin kuuluvat niin digitaaliset työympäristöt, yhteisölliset työtavat, kaikkien resurssien viisas hyödyntäminen kuin sosiaaliset käytännöt ja yhdessä rakennettu luottamukseen pohjautuva työkulttuuri.

Kroonisen kiireen taltuttaminen kannattaa myös liiketoiminnan näkökulmasta. Se vapauttaa organisaation kalleimman investoinnin, työntekijöiden, resursseja luovuuteen, innovaatioihin ja uusiin kokeiluihin. Tärkeää onkin alusta asti miettiä, mitä vapautuvalla työaikaresurssilla tehdään, kun työt onnistutaan tekemään viisaammin. Silloin viimeistään tarvitaan luottamuksen perustuvaa kulttuuria, jottei paine täyttää vapautunut aika tekemisellä kasva liian suureksi. Koska tiedätkö mitä siitä seuraa?

Kiireetöntä loppuviikkoa ja viikonloppua!
(Ps. Viisaampia työtapoja pääsee kehittämään kanssamme.)